top of page

Artistit

Jussi & Ine.png

Jussi Juola on kysytty esiintyjä lied-, oratorio- ja oopperamusiikin saroilla. Hän hallitsee laajan lied-repertoaarin klassismista aina nykymusiikkiin asti. Keskeisten kirkkomusiikin teosten lisäksi hän on esittänyt mittavan kokoelman kantaatteja J.S. Bachilta ja hänen aikalaisiltaan. Vakituisen Lied-partnerinsa Ine Kangin lisäksi Juola on konsertoinut mm. Bengt Forsbergin, Hartmut Höllin ja Gerold Huberin kanssa.

 

Vuodesta 2020 Jussi Juola on kuulunut Rostockin oopperan solistikuntaan. Tämän kesän Taikahuilu-tuotannossa Savonlinnassa hän esiintyy Kaitsijapapin roolissa.

 

Pianisti Ine Kang opiskeli pianonsoittoa ja lied-musiikkia Dresdenin Carl Maria von Weber musiikkikorkeakoulussa. Tärkeimpinä opettajinaan hänellä on ollut Olaf Bär ja Hartmut Höll. Hän esiintyy säännöllisesti piano- ja kamarimusiikkikonsertein mm. Alankomaissa, Italiassa, Saksassa ja Puolassa.

 

Kang on saavuttanut kilpailumenestystä useissa kansainvälisissä kilpailuissa sekä konsertti- että liedpianistina mm. Concorso Internationale di Musica Euterpe Barissa ja kansainvälisessä Schubert ja uusimusiikki-kilpailussa Itävallan Grazissa.

 

Ine Kang on työskennellyt vuodesta 2016 pianonsoiton opettajana ja korrepetiittorina Dresdenin musiikkikorkeakoulussa. Lisäksi hän on vieraillut mestarikurssein mm. Karlsruhen Musiikkikorkeakoulussa.

Raumalla syntynyt Jouko Harjanne opiskeli Tampereen konservatoriossa Raimo Sarmaksen johdolla ja jatkoi opintojaan opettajinaan Henri Adelbrecht ja Timofei Dokshitser. Orkesterimuusikon uransa Harjanne aloitti vuonna 1978 Tampereen kaupunginorkesterin trumpetin varaäänenjohtajana ja jatkoi samassa orkesterissa vuoteen 1984, jolloin hänet kiinnitettiin Radion sinfoniaorkesterin soolotrumpetistiksi. Vuodesta 2019 Harjanne on toiminut RSO:n trumpettiryhmän äänenjohtajana.

​

Jouko Harjanne on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu vaskisolisti. Harjanteen soittoa leimaa kokonaisvaltainen musikaalisuus, jossa vaikuttavalla tavalla yhdistyvät instrumentin täydellinen hallinta, rikas ilmaisu ja silkkisen soljuva ääni.

​

Pianisti Outi Nissi on kotonaan niin kamarimusiikin ja säestystehtävien kuin liedmusiikinkin parissa. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian Esittävän säveltaiteen koulutusohjelmasta vuonna 2004 opettajanaan Teppo Koivisto ja täydentänyt solistisia opintojaan Prahan Esittävän taiteen akatemiassa vuosina 2001-2002 prof. Marian Lapsanskyn luokalla.

​

Outi Nissi on toiminut pianomusiikin ja säestyksen lehtorina Oulun Ammattikorkeakoulussa vuodesta 2006 alkaen ja keskittyy työssään erityisesti laulu- ja orkesterisoitinopiskelijoiden ohjaamiseen säestävän pianistin roolissa.

Outi Nissi esiintyy säännöllisesti eri lied- ja kamarimusiikkikokoonpanoissa mm. Oulu Sinfonian kamarimusiikkisarjassa sekä eri musiikkijuhlilla (mm. Oulun musiikkijuhlat, Lieksan vaskiviikko, Uuden Musiikin Lokakuu -festivaali).

Muusikko Santeri Rautiainen on esiintynyt laajoilla soolokiertueilla kautta maan, lisäksi hän on konsertoinut eri puolilla Eurooppaa. Rautiaisen laaja ohjelmisto sisältää musiikkia 1500- luvun kielisoitinteoksista tämän päivän sävellyksiin. Hän pyrkii kartoittamaan kitaraohjelmiston vähemmälle huomiolle jääneitä mestariteoksia, sekä tuomaan uusia sovituksia soittimen ohjelmistoon. Klassisen kitaransoiton ohessa Rautiainen kartoittaa myös elektronisen ilmaisun mahdollisuuksia erikoisrakenteisella sähkökitaralla, joka on syntynyt yhteistyössä soitinrakentaja Philipp Neumannin kanssa. 

​

Rautiaisen soittoa on kuultu muun muuassa Suvisoitto-, Kamarikesä-, ja What Ever Works- tapahtumissa. Yhtyeitä joiden kanssa hän on työskennellyt ovat esimerkiksi Kamariorkesteri Avanti!-, Uusinta- yhtye sekä NYKY- ensemble. 

 

Rautiainen on opiskellut musiikkia monipuolisesti valmistuen maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemialta, Alicanten yliopistolta sekä Maastrichtin konservatoriolta. Tärkeimpiä opettajia ovat olleet Ismo Eskelinen, Carlo Marchione, Otto Tolonen, Jüdicael Perroy, Oscar Ghiglia ja Andrew Lawrence-King.

Ilmaisuvoimainen ja muuntautumiskykyinen sopraano Kaisa Ranta on saanut tehtäväkseen monipuolisia näyttämötöitä ja konserttisolistin tehtäviä. Ranta on opiskellut Oulun ja Turun ammattikorkeakouluissa (Laulupedagogi 2004) sekä Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa (MuM 2008).  

​

Suomen Kansallisoopperassa Ranta debytoi vuonna 2006 heti Lappeenrannan laulukilpailuvoittonsa jälkeen W. A. Mozartin Zaide´n nimiroolissa, ja on vieraillut siellä tämän jälkeen vuosittain. Rannan viimeisimpiä roolitöitä ovat muun muassa Micaëla Georges Bizet´n oopperassa Carmen, Musetta Giacomo Puccinin oopperassa La bohéme (Jyväskylän oopperayhdistys) sekä Cunegonde Leonard Bernsteinin operetissa Candide (Savoy-teatteri) sekä viimeisimpänä Carlotta Giudicelli Andrew Lloyd Webberin menestysmusikaalissa the Phantom of the Opera (SKOB). 

​

Ranta on laulanut useimpien suomalaisten orkestereiden ja kuorojen solistina. Ranta on kotonaan myös aikamme musiikin parissa. Viimeaikaista levytyksistä mainittakoon sopraano-osat Ludvig van Beethovenin teoksissa Messu C-duuri ja Vestas Feuer (joht. Leif Segerstam, Turun Filharmoninen orkesteri, CCA, Naxos, 2019) sekä Pekka Kostiaisen teoksessa Triduum Paschale (joht. Ville Matvejeff, Jyväskylä Sinfonia & St. Michel Strings, ALBA, 2019).

​

Kaisa Ranta on kotimaan lisäksi konsertoinut Englannissa, Yhdysvalloissa, Tsekissä, Venäjällä, Kroatiassa, Slovakiassa ja Japanissa.  Taiteellisen työnsä lisäksi Ranta toimii perustamansa Muhoksen Musiikkipäivät -musiikkitapahtuman taiteellisena johtajana.

​

Taiteellisen työnsä ohella Ranta valmistelee taiteellista tohtorin tutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DocMus–tohtorikoulussa. Ranta tutkii erilaisten esiintymisympäristöjen lainalaisuuksia ja tarkastelee esiintyjän ja yleisön välisiä ilmiöitä. 

Alttoviulisti ja orkesterimuusikko Helinä Nissin soittoharrastus alkoi Muhoksen musiikkikoulussa. Opinnot etenivät Oulun Konservatorion kautta Helsinkiin, Sibelius-Akatemiaan, ja myöhemmin Sveitsiin, missä Helinä valmisti maisterintutkinnon keväällä 2016. Tärkeitä opettajia matkan varrella ovat olleet mm. Johanna Leponiemi, Helge Valtonen, Diemut Poppen ja Corinne Contardo. Lisäoppia Helinä on saanut mestarikursseilta mm. Yuval Gotlibovichin, Anna Kreetta Gribajcevicin, Rainer Moogin ja Teemu Kupiaisen ohjauksessa.

 

Työkokemusta Helinä on kartuttanut opiskeluvuosinaan ulkomailla sekä mm. Turun filharmonisessa orkesterissa. Tällä hetkellä Helinä soittaa Oulu Sinfonian alttoviuluryhmässä. Orkesterityön ohella kamarimusisointi on lähellä Helinän sydäntä, ja hän onkin soittanut kamarimusiikkia monipuolisesti erilaisissa kokoonpanoissa.

Johanna Kari (os. Kiviharju) aloitti huilunsoiton 8-vuotiaana Muhoksen musiikkikoulussa. Opinnot jatkuivat Oulun konservatoriossa ja Oulun seudun ammattikorkeakoulussa, josta hän valmistui musiikkipedagogiksi vuonna 2003. Lisäksi Johanna on opiskellut Malmön musiikkikorkeakoulussa Ruotsissa sekä suorittanut jatko-opintoja Sveitsissä Luganon musiikkikorkeakoulussa. Opettajina hänellä ovat olleet Jaana Sariola, Anders Ljungar-Chapelon, Annaleena Puhto, Riikka Salonen, Stefano Parrino ja Mario Ancillotti. Lisäksi hän on osallistunut mm. Eeva Heikkilän, Rainer Risbergin sekä Per Öienin mestarikursseille. Kamarimusiikkia Johanna on opiskellut Italiassa opettajinaan Stefano Parrino, Francesco Parrino, Alessandro Marangoni ja Luigi Attademo.

 

Tällä hetkellä Johanna toimii Oulun ev.lut. seurakuntien musiikkikoulun puhallinorkestereiden toiminnanjohtajana ja johtaa puhallinorkestereita Oulun konservatoriossa. Opetustyön lisäksi hän konsertoi aktiivisesti yksin sekä erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa. Lisäksi syksyllä 2018 Johanna valmistui kasvatustieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta. 

bottom of page